Muutama vuosi sitten loin verkkosivuston sukumme vanhoja valokuvia varten. Sivuista tuli hyvin suositut ja sain suvun jäseniltä paljon kuvia arkistoon pantavaksi.
Olin juuri jäänyt eläkkeelle ja mietin miten käyttäisin vapaan aikani mielekkäästi. Olin jo kauan miettinyt vanhojen kaskiskuvien keräämistä samalla tavoin kuin keräsin sukumme kuvia ja päätin perustaa digitaalisen arkiston niille. Tarkoitukseni oli ensin käyttää omia ja äitini kuvia ja pyytää sitten tuttaviltani ja sukulaisiltani lisää. Noin puolitoista vuotta sitten loin verkkosivuston jonka nimesin Digikaskoksi. Käytin sukusivustoani mallina ja syötin arkistoon ensin omat kuvani.
Olin kuullut, että Kaskisten entinen kaupunginjohtaja Helge Finell oli innokas valokuvaaja ja että hän oli kerännyt suuren kuva-arkiston vuodesta 1952 eteenpäin. Otin yhteytta arkiston nykyiseen omistajaan Tua Finelliin ja ilokseni hän antoi kookoelman kuvat arkiston käyttöön. Sain myös käyttää kaupungin kuva-arkiston kuvia Digikaskossa.
Noin vuosi sitten tulin ajatelleeksi, että olisi mielenkiintoista sisällyttää muutakin materiaalia kuin kuvia arkistoon. Syötin siihen ensin äänitiedostoja ja myöhemmin kaitafilmejä, videoita, animointeja, Google-maps-linkkejä sekä zoomattavia kuvia.
Viime kesänä kerroin arkistosta kaskislaisille Bladhin talossa pitämässäni esityksessä. Kiinnostus oli suuri ja sain paljon uusia kuvia arkistoon. Kesän aikana olin yhteydessä moniin ihmisiin, joilla tiesin olevan sopivia kuvia. Kaikki tavoittamani henkilöt olivat valmiita luovuttamaan kuvia ja arkisto kasvoi nopeasti yli tuhatkuvaiseksi kesän aikana. Nyt huhtikuussa 2011 arkistossa on yli 2100 kuvaa.
Kuvanlukuja on huhtikuuhun 2011 mennessä tehty lähes uskomattomat 190.000, mikä on moninkertaisesti enemmän kuin koskaan osasin kuvitella, mikä osoittaa että tälle arkistolle oli tilaus. Nykyään minun ei enää tarvitse pyytää kuvia vaan niitä tarjotaan arkistoon.
Arkistoon luovutettujen kuvien oikeudet eivät siirry minulle evätkä arkistolle vaan käyttöehto sallii ainoastaan pienen, omistajan vesileimalla varustetun kuvan käytön arkistossa. Kopioita arkiston käyttöön luovutetuista kuvista (valokuvat, digikuvat, kaitafilmit, videot jne.) ei missään olosuhteissa luovuteta kolmannelle osapuolelle. Teen kaikkien kuvanluovuttajien kanssa kirjallisen sopimuksen, jossa kuvankäyttöehdot määritetään tarkoin.
Digikasko-arkisto on ollut minulle hyvin antoisa projekti. Äitini on kotoisin Kaskisista ja hän on kertonut minulle elämästä siellä 1920- ja 30-luvulla. Meillä on kesähuvila Majakkasaaressa ja olen ollut siellä kesälomat vuodesta 1949 lähtien. Isoisäni osti silloin huvilamme. Pidän itseäni osa-aikakaskislaisena vaikka asunkin itse Naantalissa. Minulla on Kaskisissa ystäviä ja sukulaisia, jotka ovat olleet suureksi avuksi arkiston käynnistämisessä.
Tässä blogissa tulen kertomaan arkistoa koskevia uutisia. Tulen myös antamaan vinkkejä siitä, miten arkistoa voi selailla tehokkaasti.
Arkiston osoite on digikasko.org
Toivon että kävijät saavat siitä yhtä paljon iloa kuin minä olen saanut sen kokoamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti